tiistai 28. maaliskuuta 2017

Hevoset 2017 -messut ja kuulumisia - tule moikkaamaan meitä 9.4.


Moikka! Yllä oleva kuva vähän paljastaakin jo tulevaa aihetta näin postauksen alussa. Nyt minulla pitäisi olla kaikki ylioppilaskokeet ohi tältä kertaa ja toivottavasti (jos kaikki nyt meni läpi) koko lukion osalta ohi. Nyt vaan pitää odotella tuloksia ja sitten taas suunnitella seuraavaa mitä tuleman pitää keväällä.

Varmaa nyt ainakin on että pääsykokeet ja niihin valmistautumista on tiedossa. Perjantaina oli viimeinen kuuden tunnin rutistus eli kemian kirjoitus ja nyt pidän hetken pakollisen tauon kirjoista ja sitten parin päivän päästä varmaan aloitan taas lukemaan. 

Pari kertaa olen juhlia edeltävänä iltana vielä etsinyt kaupasta mekkoja ja vaatteita. Nyt olen kuitenkin ajoissa ja yksi asia vähemmän hoidettavien asioiden listalla! Postissa tuli mitä ihanin ja vähän vain alkuun ajatuksena testattavaksi tullut mekko minun omiin ylioppilasjuhliin. Mekko oli kuitenkin niin kiva päällä monien sovittelujen ja mietinnän jälkeen sekä sopii hyvin lakin ja kampauksen kanssa, että kuvan mekosta tulee varmaankin varsinainen mekko lakkiaisiin. Kyseessä on siis House Of Brandonin vähän vaalenpunaisen, persikan ja nuden sekoituksen värinen Vilan maksimekko. Suoraan mekkoon pääset tästä linkistä!


Joku tässä tänään vielä snäpissä ihmetteli mystorysta miten täällä on vielä lunta, mutta juuri tänään satoi reilusti lisää. Ilma oli jo niin kesäinen ja tiet alkoi olla kivan sulia, niin sitten tuli lyhyt lumimyrsky ja nyt kaikkialla on taas valkeaa. Hevosten tilanne on ollut vähän hankala, kun kenttä oli ihan peilijäässä ennen lumisadetta. Nyt alla on liukas jää ja päällä lunta joten ei paras yhdistelmä itse tai hevosen käveltäväksi. Tiet on onneksi vähän jo hiekalla ja pehmeitä, joten olen käynyt Lillin kanssa paljon kävelemässä, että se saa liikettä pitkien päivien lisäksi tarhassa liikkumiselle.

 Jossain vaiheessa kun treenattiin kunnolla ja Lillinkin oli pakko pysyä ihan kunnolla liikkeessä ja ratsastettavana jouduttiin lähteä tällaisina aikoina maneesille liikuttamaan hevoset. Homma tuntui jälkeenpäin ajateltuna niin raskaalle sekä meille että hevosille, joten olen ihan tyytyväinen nykyiseen vähän kevennettyyn versioon.  Nyt onneksi ei enää ole pakko lähteä kuskaamaan hevosia, kun aina jotenkin saadaan liikutus hoidettua ja kummallekkaan hevosella ei nyt ole pakottavaa tarvetta päästä kunnon ratsastukseen lähes päivittäin. 


Tiia ja Henna kuvailivat minun kirjoituspäivänä hevosten liikutuksesta videota. Jos et ole vielä katsonut videopostausta se löytyy tästä linkistä. Henna meni siis myös Lillillä ja ilmeisesti ainakin videon perusteella ratsastus sujui hyvin vähän huonosta kentän pohjasta huolimatta. 


Sitten ilmoitusta ensiviikonlopun isommasta reissusta joka päiväseltään tehdään Tampereelle. Sieltä on tulossa varmasti ainakin videota ja muuta postausta koska kamerat pakataan matkaan. Kyseessä on Tampereen Hevoset 2017- messut jossa ollaan ennenkin käyty ja nyt tänä vuonna meitä on mahdollista tulla taas moikkailemaan sunnuntaina 9.4. klo.11.30  Hamppukaupan osastolla ( osasto A210). Onko moni tulossa messuille? Messut ovat siis useamman päivän pituiset, mutta me päästään paikalle valitettavasti vaan sunnuntaina. Toivottavasti mahdollisimman monelle halukkaalle aikataulut osuu kohdilleen ja päästään juttelemaan ja tapaamaan myös teitä!


perjantai 17. maaliskuuta 2017

Lukemista, kokeita ja Lillin kuulumisia


Moikka! Taas pienen parin viikon pituiseksi venyneen tauon jälkeen pientä päivittelyä tänne. Kevään kirjoituksista puolet nyt hoidettu ja tulevalla viikolla enää kahdet jäljellä. Lukeminen on sujunut ihan kivasti vaikkakin tuntuu että päivässä ei meinaa riittää tunnit kaikkeen mitä haluaisin tehdä. Aina kärsii joko lukeminen tai nukkuminen että saa sovitettua kaiken päivän aikatauluun.


Nyt olen vihdoin pysynyt terveenä myös parin viikon ajan, joten olen käynyt salilla enemmän, lähes päivittäin vähän omien menojen mukaan. Alku talven olin lähes koko ajan kipeänä joten toivotaan nyt että sama hyvä vointi jatkuu pidempään kun viimeksi, jolloin kerkesin salille kerran ja sen jälkeen olin taas heti kipeänä.  Ulkona on myös ollut mitä parhaimmat säät ulkoilla ja lukemisen lomassa olen jaksanut ja kerennyt myös ulkoilla koirien kanssa Lillin ratsastuksen ohella.  


Eiliseltä kuva, joka löytyykin jo Instagramista @pinjasuomalainen. Koko päivän paistoi aurinko ja oli kyllä kirkasta tottumattomille silmille. Päivisin on tullut monesti vaan verho vähän raollaan istuttua pöydän ääressä ja sisältä ihailtua hyvää ilmaa kirjojen ääreltä. Joka päivä tavoitteena olisi lukea 5 tuntia, mutta parina päivänä nyt tunnit ovat jääneet vähemmälle kun ei ole ollut innostusta lukea tai aika ei ole riittänyt muiden menojen takia. Aamulla tykkään vielä herätä ilman herätystä, joten monesti aamulla saattaa mennä nukkumisen kanssa niin pitkään, ettei päivällä sitten ehdikään lukea niin paljoa kun pitäisi...


Tuntuu oudolta kun ajatellut näin lukulomalla kirjoitukset tavallaan viimeiseksi asiaksi ja jotenkin sen jälkeen ei ole miettinyt edes mitä tuleman pitää. Nyt kuitenkin kun tasan viikon päästä ylioppilaskirjoitusten osalta kaikki on ohi, niin pikkuhiljaa pitäisi alkaa lukemaan oikeisiin pääsykokeisiin. Lukeminen ei siis lopu vielä ylppäreiden jälkeen, vaan niiden loputtua alkaa se todellinen lukeminen, jota en ehkä vähän aikaa sitten vielä ollut edes sisäistänyt :D


Voiton myötä Lillillekkin on tullut ruokintaan pientä muutosta. Voiton laihuuden takia sillä on uusia ruokia, ja myös Lilli saa nykyään maistella ihanan makuista (maistoin mysliä myös itse Nerean kanssa  tässä yksi päivä) ja tuoksuista mysliä pieniä määriä aamulla ja illalla. Lillistä lähtee tällä hetkellä taas järkyttävä määrä karvaa, ja tuntuu että jokapaikasta löytyy yksittäisiä karvoja vaikka kuinka yrittää tuulettaa ja ravistella tallivaatteita. Jokaisella harjauksella tallin käytävä muuttuu vakoiseksi ja todennäköisesti tämä on vasta alkua, koska vielä kuitenkin ollaan talven puolella ja keväällä sitten kun lumet ovat oikeasti sulaneet karvaa irtoaa lisää. 


Meidän kenttä aurattiin myös vähän aikaa sitten. Lumi kovettui niin, että siinä ei pystynyt hetkeen mennä enää ollenkaan. Nyt kuitenkin pohja on tosi hyvä ja kenttä sulaa nopeasti auringon lämmittäessä tummia kohtia. Kuva on otettu heti aurauksen jälkeen, joten tällä hetkellä lumi on sulanut vielä lisää ja jostain kohti näkyy jo pieniä alueita hiekkaa. Sitten alkaa Lillin todellinen kunnon kohotus ja talven jälkeen reippaampi liikutus kun kenttä on kokonaan sula ja pohja on hyvä!


Onko teillä keväällä tiedossa myös isoja muutoksia koulun ja elämän suhteen? Jotenkin outoa nyt kun lukio on kohta kokonaan ohi ja pitäisi tosissaan alkaa hakemaan jatko-opintoihin. Pikkuhiljaa olen myös alkanut etsiä aktiivisemmin mekkoa kevään ylppäreihin joihin on vielä onneksi aikaa, mutta jotka ovat sitten koulun puolesta viimeinen tapahtuma!

Kivaa viikonloppua kaikille!